Muovituotteita vuodesta 1936

Oy Plastex Ab kuuluu suomalaisen muoviteollisuuden uranuurtajiin. Se oli yksi ensimmäisistä alan yrittäjistä puoli vuosisataa sitten.
Tarina alkaa siitä kun puolalaissyntyinen insinööri Igor Lawdansky heinäkuun 7. päivänä vuonna 1936 perusti Helsinkiin Snellmaninkatu 23:n kellaritiloihin Korurasia- ja kotelotehtaan, jossa valmistettiin bakeliitista nappeja ja muita pikkuesineitä sekä sähkötarvikkeita.
Tuotanto laajeni, tarvittiin lisätiloja ja ne löydettiin Lohjan asemalta entisestä pilketehtaasta, johon rakennettiin lisäkerros. Korurasia- ja kotelotehtaan nimi muutettiin vuonna 1943 Oy Plastex Ab:ksi ja samoihin aikoihin tehdas muutti Helsingistä Lohjan asemalle. Ensimmäisessä tehdasrakennuksessa ovat nykyisin Plastexin konttoritilat.

Tehdas ehti toimia Lohjalla vain pari vuotta ennen kuin kuolema katkaisi Igor Lawdanskyn elämäntyön ja yrityksen peri hänen leskensä Irja Lawdansky. Hän solmi avioliiton Plastexin myyntimiehen Olavi Tarkon kanssa. Yhtiön johto siirtyi Tarkon käsiin vuonna 1946.

Kampoja, suppiloita ja saippuarasioita

Sotien jälkeen kaikkialla oli pula koneista ja raaka-aineista. Romutettavista laivoista ja sotakalustoista, tykinosista ja kaikenlaisesta rauta- ja metalliromusta hankittiin Plastexiin terästä muotteja ja koneita varten. Romua tuotiin junalla Lohjan asemalle ja sieltä sitä rahdattiin hevosella Plastexin pihalle. Siitä syntyivät muun muassa nappi- ja kampakoneet sekä muotit.

Vuodelta 1948 säilyneestä vuosikertomuksesta käy ilmi, että suurin puute oli raaka-aineista, joita pisi saada ulkomailta. Niiden tuontia säännösteltiin maassa vallinneen jatkuvan valuuttapulan takia. Tärkeimmät raaka-aineet olivat vuonna 1948 selluloosa-asetaatti. polystyreeni sekä fenili- urea- ja melamiiniaineet eli kertamuovit. Raaka-aineita käytettiin noin 1400 tonnia.

Vuonna 1948 Plastexin tärkein tuote oli kampa. Omatekoisilla muoteilla syntyi neljäätoista eri kampamallia yhteensä 234.673 tusinaa. Vuotta myöhemmin malleja oli jo 28.

Bakeliitista valmistettiin suppiloita ja saippuarasioita ja teollisuuden tilaustöinä nappuloita radioihin, hammasharjanvarsia ja muun muassa sukkanauhasolkia ja käsilaukunnappeja.

Työntekijäveteraani Paavo Sivenius oli tullut Plastexiin jo vuonna 1945. Hän muistelee vanhaa Plastexia ja erityisesti sen bakeliittiosastoa: ”Ei siinä ollut mitään mahdollisuutta suojautua pölyltä ja kuumuus oli kova ja haju. Kun tulin kotia sanottiin, että haisin niin kuin hevostalli. Bakeliitti oli hirveän mustaa ja tomuavaa, hiki ja lika vaan virtasivat. Nykyisin on siistiä ja aineet vaihtuneet kokonaan.”

Martti Hermusella on muistoja kampakoneesta: ”Kampakoneita oli kaksi. Kammat tehtiin samantapaisesta aineesta mitä täällä nytkin käytetään, selliksi sitä muistaakseni sanottiin. Sitäkin voitiin jauhaa ja käyttää uudestaan. Kampamenekki oli niin valtava, että senkun kerkisi saada valmiiksi, niin nehän menivät. Sitten tuli pieniä käsikoneita kuin pellavaloukkuja. Niissä tehtiin kaikenlaisia merkkejä, vappumerkkejä, solkia, nappeja, sormustimia ja muuta pientä rihkamaa.”
Pentti Laiho muistaa, että noina vuosina työkaluosastolla oli kaksi kaiverruskonetta ja kolme kaivertajaa, jotka vuorotyönä ahersivat jopa 20 uuta pientä muottia kuukaudessa.

Työntekijöitä vuonna 1948 oli jo 47 ja työtä tehtiin vuoden aikana yhteensä lähes 100.00 tuntia kolmivuorotyönä.
Vuonna 1948 Plastex vuosikertomuksen mukaan tuotti voittoa ja jakoi osinkoa omistajilleen, sekä lahjoitti huomattavan summan, yli kaksi miljoonaa markkaa Teknilliselle korkeakoululle pohjarahastoksi ”opintoihin ja tutkimuksiin tekohartsialan, lähinnä sen termoplastilliseen puolen kehittämistä ja edistämistä varten”. Lahjoitus oli suuruudeltaan noin viidennes yrityksen koko vuoden palkkamenoista.

”Joko sinun keittiösi on Plastexoitu?”

Suhdanteet vaikeutuivat 50-luvun alussa ja raaka-aineita oli edelleen erittäin vaikea saada. Tästä seurasi että koko muoviteollisuuden liikevaihto väheni. Plastexin liikevaihto laski 25% edellisvuodesta.

Tässä vaiheessa Olavi Tarkko päätti luopua Plastexista, johdettuaan ja kehitettyään sitä seitsemän vuotta. Uusiksi omistajiksi tulivat kemian professori, Valtion Teknillisen Tutkimuskeskuksen kemian osaston johtaja Olli Ant-Wuorinen 26 prosentin osakesalkusta, toinen 26% kuului Lahden Rautateollisuuden silloiselle omistajille Aarne ja Pauli Mutakalliolle. Kolmannen yhtä suuren osuuden omisti dipl.ins. Harry Schumacher, josta tuli yhtiön toimitusjohtaja. Loput osakkeista omisti kaksi ruotsalaista insinööriä.

Uuden tehtaan rakennustyöt alkoivat heti osakekauppojen jälkeen vuonna 1953, ja samanaikaisesti käynnistyi Suomessa ennennäkemätön muovituotteiden mainoskampanja.

”Amerikkalaistakaa tekin Plastex-astioilla. Nopeutta, kätevyyttä, tarkoituksenmukaisuutta talon tärkeimoään työpajaan, keittiöön. Amerikka kulkee edellä keittiökeksinnöissä. Luokaa oma kätevä Amerikan-keittiönne…” Lennokkaita mainostekstejä toistettiin suurissa ilmoituksissa Helsingin Sanomissa, Uudessa Suomessa ja Huvudstadbladetissa.

Hopeapeilin numerossa 4/53 perheenäiti jo todistaa mainoksessa: ”Nyt on pulmani ratkaistu. Keittiössäni on yhtä hyvä järjestelmä kuin konsanaan toimistoni työpöydällä. Kaikki käden ulottuvilla! Se on Plastex-talousmuovin periaate.”

Kehityksen vuosikymmen

Vuoden 1954 myyntimenestykset olivat leikkiauto, kampa, pesuvati, veitsilaatikko, vesikannu ja aurinkolasit lapsille. Omassa verstaassa valmistetuilla uusilla muoteilla syntyivät muun muassa snapsilasi, nukenpää ja vilkkuva pistooli, joita myytiin morseaakkoset kylkiäisenä. Liikevaihto kasvoi yli kolmanneksen vuonna 1954 ja raaka-aineiden käyttö lisääntyi yli puolella.

Rinnan vauhdikkaan mainostamisen ja paisuvan tuotevalikoiman kanssa Lohjan asemalle harjun rinteelle kohosi vuosien 54-55 vaiheessa uusi tehdasrakennus, johon perustettiin oma osasto miltei jokaista sodan jälkeen Euroopassa keksittyä muovin valmistustekniikkaa varten. Osasyynä linjojen määrään oli se, että tuohon aikaan raaka-ainelisenssejä myönnettiin erikseen kutakin linjaa varten, ja aina 60-luvulle asti muoviteollisuus kärsi raaka-ainepulasta. Neuvottelut lisenssiviranomaisten kanssa olivat niin tärkeitä, että Plastexkin perusti Bulevardille pääkonttorin ollakseen lähellä lisenssiviranomaisia.
50-luvun alussa suurin osa Plastexin koneista oli omatekoisia. Niitä kehiteltiin ja niillä valmisteltiin muun muassa muoviletkuja, nailonlankaa, siimoja ja omatekoisella koneella muovikalvoa, tiettävästi ensimmäisenä Suomessa. Näiden tuotteiden valmistus kuitenkin lopetettiin ulkomaisen halvan tuonnin vapautuessa vuosina 56–57.

Oppia lasinpuhalluksesta

Pentti Laiho muistaa kuinka keväällä 52 Plastexissa puhallettiin ensimmäinen puhallusmenetelmällä tehty muovipallo Suomessa. ”Silloinen henkilökunta kävi Karhulan lasitehtaalla katsomassa lasinpuhallusta. Siellä nähtyä tekniikkaa sovellettiin sitten muovipullojen tekemiseen. Vielä samana keväänä rakennettiin puhalluskone, jossa käytettiin Reinfenhauserin extruuderia. Sillä puhallettiin kolmesta viiteen litran muovipulloja. Ensimmäisen pullon muotti tehtiin tammipuusta.”
Suomen suurin ruiskupuristuskone tuli Plastexiin vuonna 1954. Tämän amerikkalaisen HPM-koneen tuottamia menestysartikkeleita olivat muun muassa muoviämpärit.

Hollantilainen Cipax-patentti mahdollisti suurten jopa 1600 litran vetoisten muovisäiliöiden valmistamisen ja tanskalaisella Rotaflex-patentilla somistettiin 50-luvun lopulla koteja muovisilla lampunvarjostimilla ja paperikoreilla.

Plastexin kriisi

Kun kaikkea yritettiin kehittää, rahat loppuivat.
Vuonna 1960 Oy Plastex Ab:n omistajat olivat tyytymättömiä yhtiön tulokseen ja päättivät palkata uuden myyntijohtajan. Paikan sai 32-vuotias Erkki Ant-Wuorinen. Hän oli neljää vuotta aikaisemmin perustanut muovialan vähittäis- ja tukkukaupan. Hän tunti Plastexin tuotteet ja uskoi niihin.
Kahden kuukauden kuluessa myynti kasvoi ripeästi, mutta kävi myös ilmi, että yhtiö oli kehnossa taloudellisessa tilassa. Toimitusjohtajan ulkomaanmatkan aikana velkoja karhuttiin myyntijohtajalta: ”Ei auttanut muu kuin pyytää koolle ylimääräinen yhtiökokous ja kertoa omistajille talouskriisistä.”
Erkki Ant-Wuorisen kahden kuukauden pesti myyntijohtajana päättyi ja alkoi 25 vuoden taival Oy Plastexin toimitusjohtajana.

Saneeraus

Pääkonttori Helsingin Bulevardilla lopetettiin ja siirrettiin Lohjalle tehtaan yhteyteen. Mainostaminen lopetettiin. Henkilökunnan määrää vähennettiin sadastaviidestäkymmenestä työntekijästä seitsemäänkymmeneen. Myös konttorihenkilökuntaa vähennettiin, jolloin kahdestakymmenestäviidestä toimihenkilöstä jäljelle jäi seitsemän. Seitsemästä myyntihenkilöstä jäi yksi.

Kirjanpito uudistettiin perusteellisesti ja tilitapahtumia ruvettiin seuraamaan päivittäin. Erkki Ant-Wuorinen sanoo, että tuntuu käsittämättömältä, miten yhtiöt takavuosina ovat voineet toimia ilman tarkkaa seurantaa.

”Saan joka päivä kaikki kontrolliluvut tehtaalta ja kirjanpidosta. Jos en ole paikan päällä saan ne telefaxilla mihin tahansa.”
Hallintojohtaja Elma Virto tuli Oy Plastex Ab:n pääkirjanpitäjäksi vuonna 1963. Tuolloin 60-luvun saneeraus- ja rationalisointitoimet olivat täydessä vauhdissa.
”Konttoripuolta pantiin juuri uuteen uskoon. Täällä oli liikaa väkeä, oli liian päälliköitä ja päälliköiden alaisia. Ne taisivat olla usein kipeitä leikkauksia, mutta tarpeellisia. Niiden ansiosta yritys rupesi tervehtymään. Taloon tuli myös ensimmäinen tietokone, puoliautomaattinen kirjanpitokone, johon aluksi suhtauduttiin epäluuloisesti. Mutta tietokoneista tulikin sitten verrattomia apuvälineitä. Koneet ovat tuoneet helpotusta rutiinitöihin ja lisänneet työpanosta johonkin muuhun. Ne ovat nopeuttaneet työntekoa ja antaneet entistä helpommin tarkempaa tietoa. Nyt meillä on käytössä jo kolmas tietokone näyttöpäätteineen”, Elma Virto kertoo.
Keskittyminen puhallus- ja ruiskupuristusmenetelmiin

Erkki Ant-Wuorisen aloittaessa Plastexilla tehtaassa oli 10 tuotantolinjaa. Valmistusmenetelmät olivat filmipuhallus-, muoviletku-, vakuumi-, rotaflex-, sintraus-, kutisteletku-, pullojen puhallus- ja ruiskupuristusmenetelmät. Rationalisoinnin tuloksena koko muu toiminta lopetettiin ja keskityttiin vain sintraus-, puhallus- ja ruiskupuristusmenetelmiin. Puhallus- ja ruiskupuristusosastojen konekanta uusittiin.

”Piti yrittää ennustaa minkälaisilla osastoilla olisi tulevaisuutta. Tein selväksi mitkä olivat vahvimmat sektorimme, ja tietysti paras oli muovipullojen puhallus, koska sillä alalla olimme vielä yksin markkinoilla. Päätimme valita puhallusmenetelmän päävalmistusmenetelmäksi. Siihen liittyy kiinteästi ruiskupuristus korkkien ja kansien valmistamista varten. Samalla menetelmällä teemme myös talousmuovit.”

Myös muottisuunnittelu- ja korjausosasto jäivät Plastexiin, koska koneet tarvitsevat huoltoa ja korjausta, ja uusien tuotteiden kehittäminen vaatii tuotesuunnittelua ja muottien valmistamista.

”Tuotantoperiaatteena on, ettei yhtiö tee mitään sellaista, mitä joku suomalainen tehdas jo valmistaa. Jos tuote menee kilpailun takia kannattavuusrajojen alapuolelle, sen valmistus lopetetaan heti ja etsitään uusia tuotteita”, sanoo Erkki Ant-Wuorinen. Yritysten välisestä kilpailusta hän toteaa: ”Suomalaisten yrittäjien pitäisi pyrkiä kilpailemaan ennen kaikkea ulkomaisten yritysten kanssa.”

Puhallustuotteiden suurtuotantoa

Ensimmäisellä tutumismatkalla eurooppalaiseen muoviteollisuuteen Erkki Ant-Wuorinen meni Saksassa pieneen pajaan, jossa Martin Rudolph – niminen koneenrakentaja valmisti yksittäiskappaleita suuria puhalluskoneita. Konekaupat syntyivät saman tien. Erkki Ant-Wuorinen kertoo: ”Martin Rudolph –puhalluskone osoittautui korvaamattomaksi yleiskoneeksi ja maksoi itsensä takaisin nopeasti. Muun muassa Hankkija vaihtoi kaikki happoastioina käyttämänsä lasidamisoonit meidän muoviastioihimme.”

Tämän kuusikulmaisen kanisterin todettiin testeissä haponkestäväksi, siksi rautatieviranomaiset suosittelivat sitä. Vuonna 1962 se palkittiin pakkauskilpailuissa vaativien kuljetusten korkealuokkaisena astiana.

60-luvulla valmistettiin sarjatuotantona myös erikokoisia pulloja, suurimmillaan 50 litran kuljetusastioita sekä kastelukannuja, joista Kauppalehti uutisoi 19.7 vuonna 1968. Plastexin kerrotaan rynnistäneen Ruotsin markkinoille: ”Plastex voitti Kooperativa Förbundet – tarjouskilpailun ja sai suurtilauksen, kaikkiaan 60.000 kastelukannua. Plastexin myyntivalttina olivat rohkea oranssiväri ja korkea laatu.”
70- ja 80luvuilla Oy Plastex Ab on edelleen kehittänyt tuotantoaan, uusinut konekantaansa ja laajentanut tuotantolinjojaan. Tänä aikana yhtiö on aktiivisen tuotekehittelyn tuloksena vakiinnuttanut asemansa eräänä merkittävimpänä muovisten taloustavaroiden valmistajana Suomessa ja enenevässä määrin myös ulkomailla.

Puhallustuotteiden merkittävimmiksi tuoteryhmiksi ovat muodostuneet erilaiset kuljetusastiat, erityisesti vaarallisille aineille sekä pakkaus teknokemian- ja elintarviketeollisuudelle.